Teemat

Ikäihmisten perhehoito on jatkuvasti yleistyvä hoitomuoto, eikä ihme. Perhehoidossa on yksilöllinen hoiva, sillä ryhmäkoko on pieni ja hoitajat pysyvät samoina. Perhehoito antaa toisaalta myös hyvät mahdollisuudet yhteisöllisyyteen, yhdessä tekemiseen ja kokemiseen.

Perhehoito voi olla jatkuvaa ja kestää jopa vuosia, tai se voi olla lyhytaikaista, jolloin se tarjoaa esimerkiksi mahdollisuuden omaishoidon sijaishoitoon. Kyse on inhimillisestä hoitomuodosta, jota vastaan kenelläkään ei pitäisi olla mitään.

Ei pitäisi, mutta käytännössä Kuopiossa tätä hoitomuotoa ei arvosteta. Kaupungilla ei ole omia perhehoitoon koulutettuja hoitajia, eikä Kuopio myöskään ohjaa tällaista hoitoa haluavia asukkaita kaupungissa toimiviin yksityisiin hoitokoteihin. Ovatko tähän syynä ideologiset syyt, välinpitämättömyys vai haluttomuus? Toivottavasti kyse on pelkästään tietämättömyydestä, sillä se on näistä helpoimmin korjattavissa.

Kuopio on myös niitä kaupunkeja, joissa vanhustenhoidon toimintavalikoimaan kuuluu ns. hygieniahaalari. Kyseessä on vartalon peittävä puku, jonka vetoketju on selässä. Muistisairas ei pysty haalaria omin avuin riisumaan, ja se juuri on koko haalarin idea. Haalari pitää paikat siistinä, kun hoitajien määrä ei riitä vanhusten jatkuvaan hoivaamiseen ja vessassa käyttämiseen.

Kuopion kaupungin vanhuspalveluiden lääkäripalveluista saamani tiedon mukaan yleisimpiä syitä hygieniahaalarin käyttöön ovat mm. intiimialueen raapiminen ja eritteiden kaiveleminen, jopa vaipasta syöminen. Haalarilla pyritään toisin sanoen estämään vanhuksen ei-toivottua käyttäytymistä tai suojaamaan häntä.  Kaupungin virkamiesten mielestä kyseessä on kuitenkin selkeä rajoittaminen, johon voidaan turvautua vain äärimmäisissä tilanteissa ja ainoastaan lääkärin luvalla.

Hygieniahaalarin käyttö saattaa joissakin tapauksissa olla myös omaisten toive. Näin esimerkiksi silloin, kun vanhuksella on pakonomaista riisumista ja hygieniahaalarilla halutaan säilyttää arvokkuus. Henkilökunta voi tällöin laittaa hygieniahaalarin päälle päivän ajaksi esimerkiksi villatakin, jolloin haalarin käyttö on mahdollisimman huomaamatonta.

Entä kuinka moni kuopiolainen vanhus joutuu käyttämään tällaista haalaria? Tätä tietoa ei löydy kuulemma mistään. Rajoittamiskeinoja on muitakin kuin haalari, esimerkiksi sitominen, mutta tarkkoja tietoja niiden käytöstä Kuopion kaupungin hoitolaitoksissa ei ole, koska niitä ei tilastoida. Tieto löytyy kuulemma vain kunkin rajoittamistoimenpiteiden kohteeksi joutuneen vanhuksen potilastietoihin tehdyistä merkinnöistä.

Vanhuksen pukeminen hygieniahaalariin tai hänen sitomisensa sänkyyn ovat puuttumista ihmisen itsemääräämisoikeuteen. Tällaista puuttumista ei vanhustenhoidon osalta säädellä missään laissa – vielä. Sosiaali- ja terveysministeriö on aikeissa asettaa työryhmän, jonka yhtenä tehtävänä on pohtia asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeutta sekä vähentää rajoitustoimenpiteiden käyttöä. Suurin yksittäinen ryhmä, jota uudistus koskee, ovat muistisairaat.

Mikään ei kuitenkaan estä Kuopiota niin halutessaan lopettamaan haalarin käyttö kaupungin hoitolaitoksissa jo nyt.

Hygieniahaalari muistuttaa toimintaperiaatteeltaan vankiloissa käytettävää tarkkailuhaalaria, jolla pyritään estämään se, että lomalta palannut vanki voisi salakuljettaa huumausaineita vankilaan. Yksi olennainen ero näillä haalareilla kuitenkin on: voimassa olevan vankeuslain 18 luvun 4 §:n mukaan tarkkailuvaatetusta käyttävän vangin on pyynnöstä päästävä viivytyksettä wc-tiloihin. Vanhuksille tällaista pykälää ei ole.

Kommentoi (1 kommenttia)

Olen käynyt kuopiolaisen omaishoitajan ja hänen hoidettavansa kodissa kohtuullisen usein. Aikoinaan vuosia sitten jopa asuin samassa talossa heidän kanssaan. Kyseessä ovat oma äitini ja isäni, hoitaja ja hoidettava.

Talo on 1960-luvulla rakennettu kolmekerroksinen omakotitalo, josta ylimmäinen kerros on annettu vuokralle. Vanhempani asuvat ensimmäisessä kerroksessa ja saunatilat ovat kellarikerroksessa. Tällaiset, rakennusajalle tyypilliset maanalaiset pesutilat, tuovat iän ja sairauden myötä ongelmia: portaissa kulku on tavallista hitaampaa ja esimerkiksi seinään on pitänyt laittaa ylimääräistä kaidetta.

Kuopio, jonka kaupunginvaltuustossa olen ensimmäistä kautta jäsenenä, on säästösyistä poistanut omaishoitajilta alimman palkkioluokan. Omaishoitoa onkin monessa kunnassa pidetty vain menoeränä, joskus jopa pelkästään kansaneläkkeen jatkeena.

Kyse on siis rahasta, jonka rinnalla hoitotyön arvostus ja inhimillisyys saavat väistyä. Omaishoitoa voitaisiin kuitenkin puolustaa juuri tällä samalla perusteella: omaisen pyyteettömästi tekemä hoitotyö on yhteiskunnan kannalta erittäin edullinen vaihtoehto.

Omaistaan eri tavoin auttavia suomalaisia on nyt jo yli miljoona, joista arviolta 350 000 on enemmän tai vähemmän päätoimisia omaishoitajia. Näistä omaishoitajista on kuitenkin vain noin 43 000 sellaisia, joilla on hoidettavan kunnan kanssa tehty omaishoitosopimus.

Kansallisessa omaishoidon kehittämisohjelmassa (KOHO) on arvioitu, että omaishoidon tuella tehdyn hoitotyön laskennallinen arvo on noin 1,7 miljardia euroa. Omaishoidon tuen kustannukset ovat vuositasolla kuitenkin vain 450 miljoonaa euroa, joten omaishoidon tuki vähentää julkisia palvelumenoja noin 1,3 miljardia euroa vuodessa. Sen lisäksi, että omaishoito on inhimillistä, se on yhteiskunnan kannalta siis mitä suurimmassa määrin myös taloudellista.

KOHO:ssa esitetään, että sopimusomaishoidosta säädettäisiin laki, joka sisältäisi yhtenäiset hoitopalkkiokriteerit ja tukiluokat. Olen kansanedustajaehdokkaana valmis edistämään tällaisen lain synnyttämistä Suomeen.

Kommentoi (0 kommenttia)

Laitoshoitoa pidetään lähes ainoana vaihtoehtona ikäihmiselle, joka ei enää pysty asumaan omassa kodissaan. Laitoksiin joutuukin nykyisin yhä enemmän myös niitä, jotka eivät tällaista hoitoa vielä tarvitse.

Laitoshoidolle on kuitenkin olemassa pehmeämpiä ja inhimillisempiä vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi pienryhmäkoti ja perhehoito.

Ryhmäkodeissa asutaan jo

Lieksan kaupunki on ottanut jo vuonna 2007 omaan palveluvalikoimaansa vanhusten pienryhmäkodit, joissa vanhukset asuvat keskenään. Tällaisia ryhmäkoteja on Lieksassa nyt jo yhdeksässä kerrostalohuoneistossa. Ryhmäkodin jokaisella asukkaalla on oma huone, kun taas yhteistä tilaa ovat keittiö, olohuone ja sauna.

Asunnossa käy kunnallisen kotiavustajan lisäksi tarvittaessa henkilökohtainen avustaja. Lounaan valmistaa - asiakkaiden toiveiden mukaisesti - yksityinen pitopalvelu, ja jääkaapissa on jokaisella asukkaalla oma hylly. Ryhmäkotiin tilatut ruoka-annokset maksavat saman verran kuin kaupungin ateriapalvelussa.

Ryhmäasuminen tulee niin asukkaalle kuin kunnallekin huomattavasti laitoshoitoa edullisemmaksi. Asukkaat maksavat asumisestaan kohtuullista vuokraa, kun taas kunnalle yhden vanhuksen asuminen ryhmäkodissa maksaa Lieksan sosiaalijohtajan laskelmien mukaan vain 20 euroa vuorokaudessa. Laitoshoidossa vastaava asuminen maksaisi neljä kertaa enemmän.

Perhehoidossa nelisensataa ikäihmistä

Ryhmäkotien tavoin toimiva vaihtoehto on myös vanhusten perhehoito, jossa ikäihmiset asuvat sananmukaisesti perhehoitajan kotona. Tämä hoitomuoto soveltuu hyvin myös dementoituneille vanhuksille.

Perhehoitoa ei silti vielä tunneta tarpeeksi. Perhehoitoliiton mukaan koko maassa on tavalla tai toisella tällä hetkellä perhehoidossa nelisensataa ikäihmistä.

Hollannin malli

Hollannissa ihmisen halutaan olevan osa yhteisöä myös vanhana, ja siellä ikäihmiset voivat itse valita haluamansa asumismuodon ja ostaa sinne tarvitsemiaan palveluita. Tavoitteena on - senioreiden niin halutessa - elinikäinen asuminen samalla asuinalueella.

Tämä ns. naapurustomalli koostuu palvelu- ja hoivavyöhykkeistä, joissa on ikäihmisten terveydentilaan ja elämäntilanteeseen sopivia asumisvaihtoehtoja, palveluita ja harrastusmahdollisuuksia.

Ehkä ennakkoluulottomin asumismuoto on tilapäisasunto, eli pieni siirrettävä elementtitalo. Hoivaa tarvitseva vanhus voi saada tällaisen tilapäisasunnon vaikkapa oman lapsensa pihamaalle. Asunto voidaan siirtää pihalta pois sitten, kun sille ei enää ole tarvetta.

Vaihtoehtoja ryhdyttävä käyttämään

Ryhmäkodit, perhehoito ja Hollannissa käytössä jo olevat ratkaisut on otettava ennakkoluulottomasti käyttöön laitoshoidon vaihtoehtona. Ikäihmisiä on kohdeltava yksilöinä, heidän omaa tahtoaan on kunnioitettava ja heitä on kuultava myös silloin, kun asuminen omassa kodissa ei enää tule kysymykseen.

Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 24.1.2015 17:02

Kommentoi (0 kommenttia)

Julkisen talouden kestävyysvaje on valtiovarainministeriön (VM) laskelmien mukaan seuraavien vuosien aikana yhteensä 10,5 miljardia euroa. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että me syömme enemmän kuin tienaamme. Jokainen ymmärtää omalta kohdaltaan, ettei tällainen yli varojen eläminen onnistu loputtomiin.

VM:n mukaan asiaan on tartuttava etupainotteisesti leikkaamalla menoja ja korottamalla veroja. Monille poliitikoille tällainen resepti on kauhistus, ja ongelman onkin väitetty ratkeavan lähes itsestään, talouskasvulla.

Pelkkä talouskasvu ei pelasta

Talousennusteisiin tutustumalla voi kuitenkin huomata, että pelkkään talouskasvuun ripustautuminen on joko toiveajattelua tai tietoista itsepetosta.

Seuraavien 50 vuoden aikana talouskasvu on VM:n arvion mukaan keskimäärin 1,7 prosenttia vuodessa, kun se 1990- ja 2000-luvuilla on ollut keskimäärin 2,1 prosenttia.

Näin pieni talouskasvu ei millään riitä kuromaan kestävyysvajetta umpeen - ei vaikka siihen tarrautuminen veisikin keskustelun sopivasti pois edessä häämöttävistä ikävistä päätöksistä.

Edessä vyönkiristystalkoot

Presidentti J. K. Paasikivi oli aikoinaan sitä mieltä, että tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku. Myös meidän on aika tunnustaa, ettei näin voida enää jatkaa.

Tulevalla eduskunnalla on edessä vain ikäviä päätöksiä, sillä valtion on pakko leikata menoja ja kiristää veroja. Se, mistä ja miten näin tehdään, on vielä epäselvää, mutta itse ajatukseen on syytä totuttautua jo nyt.

Tehtiinpä sitten niin tai näin, verotuksen on oltava kannustavaa ja oikeudenmukaista. Työntekoa ja yrittäjyyttä on tuettava ja tuloeroja pienennettävä.

Toivon saavani Sinulta näkemyksiä siitä, mistä näissä tulevissa vyönkiristystalkoissa olisi aloitettava.

Työ on tekijälleen usein joko hyvinvoinnin tai stressin ja pahoinvoinnin lähde. Työhyvinvointi ja terveys ratkaisevat, kuinka kauan ihminen pystyy ja haluaa olla töissä.

Joka vuosi yli 3 600 alle 35-vuotiasta suomalaista jää työkyvyttömyyseläkkeelle. Suurimpana syynä tähän ovat masennus ja muut mielenterveyden sairaudet.

Vuonna 2009 työkyvyttömyyseläkkeelle jäi yhteensä 24 600 ihmistä, mikä on lähes puolet samaan aikaan vanhuuseläkkeelle siirtyneiden määrästä (43 500). Rahallisesti työkyvyttömyys maksoi kyseisenä vuonna yhteiskunnalle 2,4 miljardia euroa.

Lisää joustoa työkyvyttömyyden määrittelyyn

Ihminen on Suomessa joko työkykyinen tai työkyvytön, mitään välimuotoa ei ole. Ruotsissa asiat ovat toisin: ihminen voi olla myös 1/4, 1/2 tai 3/4 työkyvytön. Sairaus vasemmassa jalassa ei toisin sanoen estä ruotsalaista käyttämästä molempia käsiä ja olemasta edelleen töissä.

Tällaista joustavaa järjenkäyttöä haluan nähdä myös meillä Suomessa. Työurien jatkamista hoetaan jatkuvasti, mutta samaan aikaan työelämästä poistuu työntekoon kykeneviä ihmisiä vain siksi, että heidät on luokiteltu kokonaan työkyvyttömäksi.

Myös työkyvytön voi ansaita

Voimassa olevan määräaikaisen erillislain ansiosta myös työkyvyttömyyseläkkeellä oleva voi ansaita. Täydellä työkyvyttömyyseläkkeellä olevan ansion on oltava vähintään 600 €/kk ja enintään 40 % vakiintuneesta ansiosta, osa-aikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä olevalle yläraja on 60 %.

Mikäli ansioraja ylittyy, eläkkeen voi jättää lepäämään. Työnteko lepäävän eläkkeen rinnalla kartuttaa kuitenkin eläkettä vuosittain 1,5 %.

Laki on näillä näkymin voimassa vain vuoden 2013 loppuun saakka. Sitten kun olen eduskunnassa asioista päättämässä, on tavoitteenani tällaisen lain pysyvä voimaansaattaminen.